____________________________________________________________________________________________

 

Heinolan Musiikinystävien puhallinorkesteri on monipuolista ja laadukasta puhallinmusiikkia soittava harrastajaorkesteri, jonka ohjelmistoon kuuluu niin viihdemuusikin klassikoita, tanssimusiikkia kuin kirkkomusiikkiakin. Esiinnymme muun muassa yritysten tilaisuuksissa, harjakaisissa sekä erilaisissa teemakonserteissa.

Orkesterimme perinteet ulottuvat kahdensadan vuoden taakse. Heinolan Musiikinystävät ry on perustettu vuonna 1935. Orkesteria johtaa Markus Ihajoki ja se toimii Heinolan musiikkiopiston puhallinoppilaiden harjoitusorkesterina.

Jos soitat jotain puhallinta, tule mukaan orkesteriin.Yhdessä soittaminen on kivaa ja taitosi kasvaa harjoitusten myötä mukavassa seurassa. Harjoitukset keskiviikkoisin klo 18.00 - 19.30 musiikkiopistolla.Tervetuloa tutustumaan toimintaamme!

HISTORIAKIRJA MYYNNISSÄ

HEINOLAN  MUSIIKINYSTÄVÄT ry on julkaissut 80-vuotishistoriansa elokuussa 2015. Yhdistyksen historian lisäksi kirjassa tarkastellaan puhallinmusiikin vaiheita Heinolassa peräti 200 vuoden ajalta, lähtökohtana Heinolan pataljoonan soittokunnan historia 1800-luvun alkupuolelta. Teoksen kirjoittaja on tunnettu puhallinmusiikin tuntija ja tutkija fil.tri Kauko Karjalainen. 166-sivuisen kirjan hinta on 10 euroa. Osta sukulaisellesi, tuttavallesi, ystävällesi tai kenelle tahansa  ajankohtainen historiakirja!

Kirja on myynnissä Heinolassa   Antikvariaatti Kymenviirissä Kirkkokatu 19, Talas-Torilla, Ainomariassa Kauppakatu 8, Lähiruokatori Heilassä Vuohkalliossa, Heinolan Museossa ja Ompelimo Neulansilmässä Siltakatu 14.  Lisäksi teosta voi tilata Heinolan Musiikinystävien puheenjohtajalta Pekka Kolehmaiselta puh. 050 65206, kolepekka@gmail.com .